Jytiblog

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

On luita tulvillaan...

Tulipa tässä mieleen jouluiset ajat ja hassu tapaus, kun tuo viehkeä naisasukkimme oli viime jouluun saakka luullut, että se joululaulu menee näin:

On luita tulvillaan,
taas raikas talvisää...


Raikas talvisää hemmotteli meitäkin viikonloppuna. Perjantaina kaverini pääsi pitkän sairastelujaksonsa ansiosta ekan kerran jumppaan. Siellä oli erityisen kivaa ja riemulla ei ollut rajoja kun alkuleikkien jälkeen päästiin jumpparadalle, jossa pääsee roikkumaan, kiipeilemään ja erityisesti ponppimaan. Siinä jää Tiikerikin toiseksi.



Lauantaiaamuksi kaverini saikin kutsun fiiniltä ladyltä promenadille. Itse asiassa idean taisi esittää tämän daamin avustaja, koska ystävämme Napu ei ihan koko aikaa ollut innoissaan ulkoilmassa olosta, vaikka päällä oli sekä villapaita että talvitakki. Kuitenkin urhoollisesti se lähti ulos ja kaverini pääsi naputtamaan eli kävelylle Napun kanssa.


Napu on kuulemma ihana kaveri ja sille voi antaa myös makupaloja. Koskakohan minä saan tuolta kaveriltani makupaloja? Viime kerrasta on aikaa...



Ulkona oli ihana sää ja puistoon oli ilmestynyt ihania taideteoksia. Iltapäivällä alkoi sapettamaan ainakin yhtä paljon kuin ystävääni Polkkapossua tässä eräänä päivänä. Alla löydätte syyn kiukkuuni. Eli terveisiä vaan Berliinistä näillekin vellihousuille, jotka rikkoivat hienon lumiukon.

Aamupäivällä...


ja iltapäivällä :-(

Tunnisteet:

1 Comments:

  • Kylmää, märkää, kylmää, lunta - YÖK!
    Kylkiviipalenamia - NAM!

    "On namia tulvillaan, nyt raikas talvisää,
    ei värjöttelemään Napukaan jää."

    Aito lady Napu

    By Anonymous Anonyymi, at 5/2/07 00:45  

Lähetä kommentti

<< Home


adopt your own virtual pet!