Jäätä ja rautaa

Ei mikään ole sen parempaa kuin jäätyneet lätäköt. Niiden äärellä voi tehdä kaikkea kivaa ja vanhemmat ovat huolissaa siitä, että joku kohta läsähtää veteen. Näin ei tietenkään käynyt ketterien kavereiden kanssa vaan lätäköt saatiin rikottua siististi ja jokunen jääpalakin noukittua.

Olen myös aina ihmetellyt noita kiskoilla kulkevia kapistuksia. Mitä niillä oikein tehdään? Kerran olen päässyt sellaisen kyytinkin, mutta esimerkiksi mitään sorsapaistia siellä ei ollut tarjolla. Vieraassa maassa junat ovat tosi isoja ja päästelevät epämiellyttäviä ääniä. Varsinkin öiset tuuttaukset herättivät minut ikävästi. Toisaalta on ymmärrettävää, että junat eivät halua liiskata sorsia raiteilta.

Kaverini kuitenkin ymmärtää junien päälle ja on aika innokas seuraamaan junia. Eikä myöskään serkku tee poikkeusta. Tässä juuri ollaan valmistelemassa junantarkkailumikrofonia. Vaikeaselkoisia nämä junajutut.

Puistossa saatoimme odotella pitkiäkin aikoja junan tuloa.

Junan tullessa seurattiin erityisen tarkasti puomeja tasoristeyksessä sekä laskettiin junanvaunuja.

Vaikka junat ovatkin upeita, niin eräitä pieniä kysymyksiä ne myös herättävät. Ensinnäkin junan mahan sijaintia on mietitty pidemmän aikaa ja myös sitä mistä ne kakkaavat? Itsekin asiaa olen miettinyt ja pohtinut sitä, että kuinkakohan pienet kikkarat jäivät noista junista valkoisen talon edustalle?

Joka tapauksessa matkalla oli kivaa, mutta kotiinpaluun jäkeen ollaan oltu vähän sairaina. Maanantaina, kun kaverini lähti pitkästä aikaa päiväkotiin, sanoi hän hyvästiksi sängyssä potevalle äidilleen: "Hei hei nyt sitten ja pikaisia paranemisia!"